Asukkaat Pleasentvillessa ovat tottuneet aurinkoisiin päiviin, ystävällisiin tervehdyksiin, säädyllisyyteen ja ennen kaikkea "täydellisyyteen". Kun oikeasta maailmasta saapuvat sisarukset tupsahtavat Pleasentvilleen, kaikki alkaa muuttua.
Ihmiset alkavat huomata kaipaavansa jotakin enemmän, jotakin aidompaa. Kun ei ole mitään ristiriitoja, ei synny myöskään todellista intohimoa. Jokaisesta inhimillisestä teosta ilmestyy kaupunkiin väriä, kuten ruusu muuttuu punaiseksi, tai jokin meillä tavallinen ilmiö tulee, kuten sade. Elokuva tekee mustavalkoisen jaottelun ihmisten välille, joka hieman vastaakin todellisuutta. On niitä ihmisiä, jotka pitävät muutoksista ja sopeutuvat nopeasti, sekä niitä, jotka vierastavat kaikkea uutta, eivätkä halua minkään muuttuvan. Saatamme pelätä muutosta, koska se on tuntematonta. Aina ei muista ajatella, että muutoksissa on aina myös hyviä puolia, ja joskus muutokset ovat tarpeen. Jotkut kaupungin asukkaista alkoivat herätä todellisuuteen, ja halusivat tylsän harmauden muuttuvan. Osa taas luuli pitävänsä tasapaksusta elämästään, koska se oli ainoa tapa jonka he tiesivät. Kuitenkin lopuksi kun kaikki muuttui, lähes jokainen huomasi janoavansa uutta ja tuntematonta.
Elokuvassa oli viittauksia rotuerotteluun, kun jotkut ihmiset olivat mustavalkoisia, ja toisiin ilmestyivät värit. Värillisiä ihmisiä alettiin syrjiä, ja väriä pidettiin sairautena joka täytyi kitkeä pois. Värilliset häpesivät erilaisuuttaan ja halusivat peittään sen, kunnes he huomasivat, ettei tämäkään muutos ollut oikeastaan huonompaan. Täydelliseen Pleasentvilleen tulvi virheitä toisensa jälkeen. Pallot eivät menneet koriin koripallossa, ulkona satoi kaatamalla, ja puu syttyi palamaan. Näillä asioilla symboloitiin sitä, että elämä on täydellistä virheineen. Jos mikään ei mene huonosti, ei voi oppia mitään, eivätkä hyvä ja paha erotu toisistaan, koska kaikki on tasaista. David, joka ihannoi virheettömyyttä, järkyttyy, kun todellisuus alkaa tulla Pleasentvilleen heidän saapusensa myötä. Hän tekee kaikkensa pysäyttääkseen muutokset ja haluaa tuttua ja turvallista. David kuitenkin lopulta huomaa, kuinka paljon kaupungin asukkaat tarvitsevat muutosta, ja sen jälkeen hänkin on innoissaan muutoksista. Sisko Jennifer taas paheksuu konservatiivisuutta ja kaupungin sääntöjä, ja alkaakin vauhdittaa muutosta minkä ehtii. Lopussa hän huomaa pitävänsä tämän maailman ystävällisistä asukkaista ja säädyllisemmästä ympäristöstä ja päättää jäädä sinne, vaikka David lähtee kotiin. Kaikki reagoivat muutoksiin omalla tavallaan, eikä kenenkään tapa ole sen huonompi kuin toisen, kunhan oppii lopulta hyväksymään muutokset.
Musiikkia hyödynnettiin selkeästi muutosten korostamisessa. 50-luvun lapsekas pop vaihtui hiljalleen 60-luvun tanssittavampaan rock 'n rolliin. Musiikki villitsi ihmisiä tanssimaan, eikä itseään tarvinnut hillitä enää. Pleasentvilleläisten estot alkoivat kadota. Myös kuvataide koki vallankumouksen, kun kahvilan omistaja alkoi maalata surrealistisia maalauksia talojen seiniin. Entiset, haaleat maisemakuvat vaihtuivat kirkasvärisiin, alastomiin ihmisvartaloihin. Kahvilan omistaja, joka oli vuosia pidätellyt haluaan maalata omalla tyylillään, ei enää pidätellyt. Hän huomasi löytävänsä itsensä, kun tunsi maalaamisen tuoman hyvänolontunteen. Myös kotirouva Betty löysi itsensä, kun hän antoi tunteidensa viedä, ja rakastui kahvilaan omistajaan. Betty ymmärsi, ettei hänen avioliitossaan ollut ollut yhtään intohimon paloa, ja tunsi nyt olevansa vapaa. Opetuksena oli siis, ettei ihminen voi löytää itseään, jos hän hillitsee tai peittelee jotain ominaisuuttaan. Kun hyväksyy itsensä sellaisenaan, ja on täysin oma itsensä, hyviä asioita alkaa tapahtua. Todellisuus täytyy kohdata, jotta voi päästä elämässään eteenpäin. Pleasentville oli kahlittuna menneisyyteen, kunnes Davidin ja Jenniferin saapuminen laukaisi todellisuuden ilmaantumisen dominoefektin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti