Sammon keskuslukion musikaali Lateksi syntyi monien lahjakkaiden ihmisten yhteistyössä. Produktiota alettiin työstää heti koulun alettua. Aluksi tutustuttiin, totuteltiin kaikkiin ja kasvatettiin ryhmähenkeä. Musiikin ihmelapset alkoivat kirjoittaa ja säveltää biisejä. Näyttelijät syventyivät hahmoihinsa ja tuotantotiimi alkoi mainostaa musikaalia. Pian ryhdyttiin kunnolla hommiin, kun alettiin suunnitella koreografioita, biisit esiteltiin esiintyjille ja kohtauksia alettiin mennä läpi. Hyvä yhteishenki kesti läpi produktion ja harjoitukset sujuivat yleensä iloisissa merkeissä. Välillä vaadittiin vähän kärsivällisyyttä, koska miksaus ja koreografioiden miettiminen veivät aikansa. Näyttelijät tykkäsivät erityisesti isojen yhteiskohtausten työstämisestä. Tanssiminen ja laulaminen yhdessä loi yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Markkinointipuolella aloitettiin mainosjulisteiden tekemisestä ja muihin kouluihin soittelusta, että tietoisuus Lateksista leviäisi. Hyvin markkinointitiimi onnistuikin, kun esityksissä oli paljon katsojia. Joistain hankalista vaiheista huolimatta yleistunnelma Lateksissa oli hyvä. Esiintyjät selvästi nauttivat olostaan lavalla, ja ei voinut kuin hämmästellä nuoria lahjakkuuksia ja luovuutta, joka esityksessä näkyi. Kyse oli kuitenkin lukioikäisten itse tekemästä musiikaalista, eikä mistään ammattiryhmästä. Esityksessä hienointa oli, ettei sitä oltu tehty liian vakavasti, ja sen ansioita vitsi toimivat hyvin. Kaiken kaikkiaan Produktio onnistui, ja siihen osallistuneet jäävät sitä varmasti kaipaamaan.
Hilla Niemi ja Vilma Sarvala
torstai 17. marraskuuta 2011
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Henkilökuva : Jussi Niemi, musiikkikriitikko, kääntäjä
Juhani Klaus Kalervo, ystävien ja tuttavien kesken Jussi, on pian 61-vuotias syntyperäinen tamperelainen.
Nuorena Jussi ei tiennyt yhtään mitä haluaisi ammatikseen tehdä, koska oli kiinnostunut todella monista asioista, kuten englannin kielestä, musiikista ja näyttelemisestä. Hän kuului 60-luvun hippeihin, jotka herättivät vanhemmissa polvissa paheksuntaa ja häpeää. Jussi usein muisteleekin, kuinka sukujuhlissa häntä solvattiin pitkästä tukasta ja korvakorusta. Usein sukulaiset piikittelivät, että ihme kun ei ole vielä mekkoa päällä.
Jussi alkoi kirjoittaa musiikkilehti Musaan noin 21-vuotiaana. Musa oli Soundin edeltäjä. Hän muistaa ensimmäisen haastattelunsa, kun Lontoossa ollessaan näki näki kadulla Hawkwindin saksofonistin, Nick Turnerin, ja päätti käyttää tilaisuutensa. Hän kysyi Nickiltä, juttelisiko tämä hänen kanssaan, ja sai Nickin suostumaan erikoislaatuiseen haastatteluun. Noin 30 vuoden jälkeen Jussi pääsi haastattelemaan Dave Brockia, bändin keulakuvaa, Tampereella, Klubilla. Toinen mieleenpainunut haastattelu Jussille oli Jaggerin haastattelu Tukholmassa, jossa oli mukana myös suuri joukko muita erimaalaisia lehtimiehiä. Jussi puhui yhteisessä kyselytilaisuudessa Mick Jaggerin kanssa niin paljon enemmän kuin muut, että Mickin avustaja pyysi Jussia olemaan hetken kyselemättä, että muutkin lehtimiehet saisivat vuoronsa. Tähän Mick kuitenkin itse sanoi, että anna pojan puhua kun hänellä on sanottavaa.Toisin kuin nykyään, 80-luvulla Jussin piti ottaa hastattelun lisäksi valokuviakin, ja kun hän otti Jaggerista kuvia, hän nousi pöydälle seisomaan, jotta saisi kuvia muiden kuvaajien takaa ja saikin ylhäältäpäin todella hienoja kuvia. Sillä reissulla kaikki meni nappiin.
Jussi pääsi Musaan töihin suhteilla 70-luvun alussa. Hänen kolme kaveriaan oli siellä töissä, ja hänet tunnettiin intohimoisena musiikin harrastajana. Jussi pääsi Musan perustajan puheille, ja sai Hawkwind-juttunsa lehden toiseen numeroon. Sen jälkeen häntä pyydettiin levyarvostelijaksi, ja siitähän nuori Jussi innostui. 70-luvun loppulla Musassa vaihtuivat kaikki toimittajat ja tyyli, joten Jussi, alkuperäisten kollegojensa kanssa perusti Soundin. Niihin aikoihin musiikkipiirit olivat sen verran pienet, että kaikki Soundiin kirjoittaneet tunnettiin, joten Soundi alkoi menestyä hyvin, kun taas Musaa ei julkaistu pitkään.
Samaan aikaan, kun Jussi kirjoitti Soundiin, hän oli myös töissä Epe'sissä, joka oli levykauppana edelläkävijä. Sinne levyt tilattiin suoraan ulkomaisista levy-yhtiöistä, joten levyt olivat siellä paljon aikaisemmin, kuin muissa kaupoissa. Vuonna 1978 Jussi jätti Epe'sin, koska hän pääsi Lontooseen teatterikouluun. Näihin aikoihin Jussin elämässä oli rankka jakso meneillään, joten maiseman vaihdos tuli tarpeeseen.
Teatterikoulusta Jussi sai näyttelijän paperit, kahden vuoden opiskelun jälkeen, Alusta saakka teatterikoululaiset tekivät esityksiä ammattinäyttelijöiden kanssa, ja esiintyivät maksavalle yleisölle. Suomesta soitettiin Jussille, ja häntä pyydettiin John Lennoniksi Beatles-kuunnelmaan, jossa esim. Pirkka-Pekka Petelius oli Paul McCartney. Kotimaahansa palattuaan Jussi jatkoi näyttelemistä kuunnelmissa ja tv-näytelmissä sekä teki musiikkiaiheista radio-ohjelmaa. Hän myös kirjoitti koko ajan Soundiin. Noin kolmen vuoden päästä Jussi päätti lopettaa näyttelemisen, koska hän ei halunnut tehdä sopimusta minkään teatterin kanssa, eivätkä aikatalut oikeen taipuneet.
80-luvulla Jussi alkoi keskittyä vielä enemmän musiikkin ja hän aloitti myös kääntämisen, koska englanninkieli oli aina sujunut hyvin. Koska pikku hiljaa puhelinhaastattelut yleistyivät, sai Jussi enemmän hommia. Jussi on kääntänyt mm. Philip Normannin Shout- Beatlesien tarina- kirjan, saman kirjailijan Stones- nimisen kirjan, sekä Bill Flanaganin Rockia sydämestä- teoksen.
90-luvun alussa Jussi alkoi kirjoittaa Tamperelaiseen musiikkijuttuja, joissa hän kuvaili Tampereella esiintyvien artistien musiikkityylejä. Uudistusten takia Jussi kuitenkin sai potkut ja hän päätti ottaa Aamulehteen yhteyttä.
Jussi halusi alkaa arvostella konsertteja, koska kukaan ei arvostellut silloin vielä musiikkia Aamulehteen. Sisukkaan yrittämisen jälkeen Jussi sai tahtonsa läpi, ja vielä tänäkin päivänä tekee samaa työtä.
Nykyään Jussi kirjoittaa joka vuosi Pori Jazz- lehtisen, jota hän on kirjoittanut jo parikymmentä vuotta. Hän kirjoitti pari vuotta Rytmiin, mutta siirtyi takaisin Soundiin, josta oli lähtenyt noin seitsemän vuotta sitten. Hän on myös mukana suomalaisessa, englanninkielisessä Finnish music quarterly- lehdessä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Aamulehteen Jussi kirjoittaa live-arvostelujen lisäksi myös haastatteluja.
Eniten työssään Jussi nauttii siitä, että saa tyydytystä ainaiseen tiedonjanoonsa musiikkia kohtaan. Aina tulee uutta, koska musiikissa ei ole rajoja. Haastattelut ovat mielenkiintoisia henkilöstä riippumatta, koska oppii tuntemaan heitä ja heidän suhdettaan musiikkiin. Uusien levyjen kuuleminen, ja se, että niitä saa työn puitteista ilmaiseksi, eivät haittaa Jussia sitten yhtään.
Vaikka palkka ei ole kummoinen, ja välillä, varsinkin nyt lama-aikana saattaa olla pulaa töistä, ei Jussi voi ikinä kuvitellakaan luopuvansa töistään, koska hänen rakkautensa musiikkiin on niin suuri.
En voinut ottaa kuvie teknisten ongelmien vuoksi.
Nuorena Jussi ei tiennyt yhtään mitä haluaisi ammatikseen tehdä, koska oli kiinnostunut todella monista asioista, kuten englannin kielestä, musiikista ja näyttelemisestä. Hän kuului 60-luvun hippeihin, jotka herättivät vanhemmissa polvissa paheksuntaa ja häpeää. Jussi usein muisteleekin, kuinka sukujuhlissa häntä solvattiin pitkästä tukasta ja korvakorusta. Usein sukulaiset piikittelivät, että ihme kun ei ole vielä mekkoa päällä.
Jussi alkoi kirjoittaa musiikkilehti Musaan noin 21-vuotiaana. Musa oli Soundin edeltäjä. Hän muistaa ensimmäisen haastattelunsa, kun Lontoossa ollessaan näki näki kadulla Hawkwindin saksofonistin, Nick Turnerin, ja päätti käyttää tilaisuutensa. Hän kysyi Nickiltä, juttelisiko tämä hänen kanssaan, ja sai Nickin suostumaan erikoislaatuiseen haastatteluun. Noin 30 vuoden jälkeen Jussi pääsi haastattelemaan Dave Brockia, bändin keulakuvaa, Tampereella, Klubilla. Toinen mieleenpainunut haastattelu Jussille oli Jaggerin haastattelu Tukholmassa, jossa oli mukana myös suuri joukko muita erimaalaisia lehtimiehiä. Jussi puhui yhteisessä kyselytilaisuudessa Mick Jaggerin kanssa niin paljon enemmän kuin muut, että Mickin avustaja pyysi Jussia olemaan hetken kyselemättä, että muutkin lehtimiehet saisivat vuoronsa. Tähän Mick kuitenkin itse sanoi, että anna pojan puhua kun hänellä on sanottavaa.Toisin kuin nykyään, 80-luvulla Jussin piti ottaa hastattelun lisäksi valokuviakin, ja kun hän otti Jaggerista kuvia, hän nousi pöydälle seisomaan, jotta saisi kuvia muiden kuvaajien takaa ja saikin ylhäältäpäin todella hienoja kuvia. Sillä reissulla kaikki meni nappiin.
Jussi pääsi Musaan töihin suhteilla 70-luvun alussa. Hänen kolme kaveriaan oli siellä töissä, ja hänet tunnettiin intohimoisena musiikin harrastajana. Jussi pääsi Musan perustajan puheille, ja sai Hawkwind-juttunsa lehden toiseen numeroon. Sen jälkeen häntä pyydettiin levyarvostelijaksi, ja siitähän nuori Jussi innostui. 70-luvun loppulla Musassa vaihtuivat kaikki toimittajat ja tyyli, joten Jussi, alkuperäisten kollegojensa kanssa perusti Soundin. Niihin aikoihin musiikkipiirit olivat sen verran pienet, että kaikki Soundiin kirjoittaneet tunnettiin, joten Soundi alkoi menestyä hyvin, kun taas Musaa ei julkaistu pitkään.
Samaan aikaan, kun Jussi kirjoitti Soundiin, hän oli myös töissä Epe'sissä, joka oli levykauppana edelläkävijä. Sinne levyt tilattiin suoraan ulkomaisista levy-yhtiöistä, joten levyt olivat siellä paljon aikaisemmin, kuin muissa kaupoissa. Vuonna 1978 Jussi jätti Epe'sin, koska hän pääsi Lontooseen teatterikouluun. Näihin aikoihin Jussin elämässä oli rankka jakso meneillään, joten maiseman vaihdos tuli tarpeeseen.
Teatterikoulusta Jussi sai näyttelijän paperit, kahden vuoden opiskelun jälkeen, Alusta saakka teatterikoululaiset tekivät esityksiä ammattinäyttelijöiden kanssa, ja esiintyivät maksavalle yleisölle. Suomesta soitettiin Jussille, ja häntä pyydettiin John Lennoniksi Beatles-kuunnelmaan, jossa esim. Pirkka-Pekka Petelius oli Paul McCartney. Kotimaahansa palattuaan Jussi jatkoi näyttelemistä kuunnelmissa ja tv-näytelmissä sekä teki musiikkiaiheista radio-ohjelmaa. Hän myös kirjoitti koko ajan Soundiin. Noin kolmen vuoden päästä Jussi päätti lopettaa näyttelemisen, koska hän ei halunnut tehdä sopimusta minkään teatterin kanssa, eivätkä aikatalut oikeen taipuneet.
80-luvulla Jussi alkoi keskittyä vielä enemmän musiikkin ja hän aloitti myös kääntämisen, koska englanninkieli oli aina sujunut hyvin. Koska pikku hiljaa puhelinhaastattelut yleistyivät, sai Jussi enemmän hommia. Jussi on kääntänyt mm. Philip Normannin Shout- Beatlesien tarina- kirjan, saman kirjailijan Stones- nimisen kirjan, sekä Bill Flanaganin Rockia sydämestä- teoksen.
90-luvun alussa Jussi alkoi kirjoittaa Tamperelaiseen musiikkijuttuja, joissa hän kuvaili Tampereella esiintyvien artistien musiikkityylejä. Uudistusten takia Jussi kuitenkin sai potkut ja hän päätti ottaa Aamulehteen yhteyttä.
Jussi halusi alkaa arvostella konsertteja, koska kukaan ei arvostellut silloin vielä musiikkia Aamulehteen. Sisukkaan yrittämisen jälkeen Jussi sai tahtonsa läpi, ja vielä tänäkin päivänä tekee samaa työtä.
Nykyään Jussi kirjoittaa joka vuosi Pori Jazz- lehtisen, jota hän on kirjoittanut jo parikymmentä vuotta. Hän kirjoitti pari vuotta Rytmiin, mutta siirtyi takaisin Soundiin, josta oli lähtenyt noin seitsemän vuotta sitten. Hän on myös mukana suomalaisessa, englanninkielisessä Finnish music quarterly- lehdessä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Aamulehteen Jussi kirjoittaa live-arvostelujen lisäksi myös haastatteluja.
Eniten työssään Jussi nauttii siitä, että saa tyydytystä ainaiseen tiedonjanoonsa musiikkia kohtaan. Aina tulee uutta, koska musiikissa ei ole rajoja. Haastattelut ovat mielenkiintoisia henkilöstä riippumatta, koska oppii tuntemaan heitä ja heidän suhdettaan musiikkiin. Uusien levyjen kuuleminen, ja se, että niitä saa työn puitteista ilmaiseksi, eivät haittaa Jussia sitten yhtään.
Vaikka palkka ei ole kummoinen, ja välillä, varsinkin nyt lama-aikana saattaa olla pulaa töistä, ei Jussi voi ikinä kuvitellakaan luopuvansa töistään, koska hänen rakkautensa musiikkiin on niin suuri.
En voinut ottaa kuvie teknisten ongelmien vuoksi.
perjantai 9. syyskuuta 2011
Tiedote : Donnie Darko
2001 vuonna elokuviin tullut Donnie Darko on synkkä indie-elokuva, joka kertoo samanniemisen pojan ajatusmaailmasta, ja hänen ajatusmaailmansa sovittamisesta normaaliin elämään. Sen on ohjannut Richard Kelly.
Donnie alkaa elokuvassa kuvitella suuren jäniksen antavan hänelle tehtäviä, jotka hänen pitää suorittaa. Donnie on myös hyvin kiinnostunut madonreistä ja aikamatkailusta, ja alkaa selvittää asiaa.
Hän ei erota mielikuvitustamaailmaa ja todellisuutta toisistaan, josta koituu hänelle, ja hänen läheisilleen paljon ongelmia.
Elokuva näyttää hienosti, minkälaisia ajatuksia mielisairailla ihmisillä voi olla ja kuinka hallitsematonta elämisestä voi tulla. Lopussa Donnie itsekin alkaa ajoittain tajuta mikä on todellisuutta ja mikä ei, ja järkyttyy omista teoistaan.
Jake Gyllenhaal teki läpimurtonsa elokuva-alalle roolillaan Donniena. Hän uppoutuu kieroutuneeseen mieleen hienosti, eikä jätä ketään epäilemään.
Donnie alkaa elokuvassa kuvitella suuren jäniksen antavan hänelle tehtäviä, jotka hänen pitää suorittaa. Donnie on myös hyvin kiinnostunut madonreistä ja aikamatkailusta, ja alkaa selvittää asiaa.
Hän ei erota mielikuvitustamaailmaa ja todellisuutta toisistaan, josta koituu hänelle, ja hänen läheisilleen paljon ongelmia.
Elokuva näyttää hienosti, minkälaisia ajatuksia mielisairailla ihmisillä voi olla ja kuinka hallitsematonta elämisestä voi tulla. Lopussa Donnie itsekin alkaa ajoittain tajuta mikä on todellisuutta ja mikä ei, ja järkyttyy omista teoistaan.
Jake Gyllenhaal teki läpimurtonsa elokuva-alalle roolillaan Donniena. Hän uppoutuu kieroutuneeseen mieleen hienosti, eikä jätä ketään epäilemään.
tiistai 30. elokuuta 2011
Laiton lataaminen : Pirate Bay
Vuonna 2009 alkoi oikeudenkäynti, jossa mm. Tekijänoikeusjärjestö IFPI, Warner Bros, Columbia Pictures, 20th Century Fox ja Svenska antipiratbyrån halusivat 10 miljoonan korvaukset laittomasti ladatuista elokuvista, musiikista, sarjoista jne. Tapahtumarikkaan oikeudenkäynnin lopuksi Pirate Bayn perustajat saivat vuoden vankeustuomiot, sekä 2.7 miljoonan vahingonkorvaukset. Juttua yritetään viedä ylemmille korkeusasteille syytetyn edustajien toimesta. Tuomion langetuksenjälkeen ruotsalainen radiokanava selvitti, että jutun tuomarina toiminut Norström on kuulunut tekijänoikeusjärjestöön, johon kuului moni juttuun liittyvä asianajaja sekä edustaja syyttäjien puolelta. Hovioikeus kuitenkin katsoi, etteivät nämä seikat vaikuttaneet tuomioon.
Pirate Bayn perustajat yrittivät ostaa pienen saaren, josta he olisivat tehneet oman valtion, jossa olisivat pitäneet yritystään yllä laillisesti, sillä he olisivat tehneet siitä tekijänoikeusvapaan. Saaren omistajat eivät innostuneet ajatuksesta, eikä kauppoja tullut.
Ruotsissa yleisesti ollaan paljon tekijänoikeuksia vastaan ja siksi Pirate Bay:ta fanitetaan paljon siellä.
tiistai 23. elokuuta 2011
Fantasiaelokuvat : kuinka ne ovat niin suosittuja
Niitä tuntuu tulevan nykyään joka tuutista, toinen ulottuvuus, salaiset taikavoimat tai kummalliset otukset. Selvää on että fantasiaelokuvat ovat "in." Pidät niistä tai et, näet niitä jostain, eikä niiden vastustaminen ole niin helppoa kuin luulisi.
Syy suureen suosioon saattaa ainakin osittain olla siinä, että jokasessa, niin pienessä kuin suuressa ihmisessä on puoli, joka haluaa uskoa pieniin vihreisiin miehiin, peikkoihin, fauneihin jne. Ne tuovat yliluonnollisuutta tavalliseen tylsään arkeen. Ne tuovat jotain, mitä ei voi selittää. Ne kiehtovat meitä, vaikka emme sitä haluaisi myöntääkään. Fantasia antaa meille mahdollisuuden uppoutua johonki, joka eroaa täysin omasta elämästämme, ja se on aika rentouttavaa.
Fantasian avulla on helppo tarttua vaikeisiinkin aiheisiin, koska tärkeän viestin voi piilottaa yliluonnollisuuden sekaan kätevästi, niin ettei se ole niin näkyvää. Esim. Avatarissa käsitellään vahvasti ihmisen suhdetta luontoon, ja sitä, kuinka emme arvosta luontoa, vaikka ilman sitä meitä ei olisi. Tuhoamme sitä koko ajan, eikä tuhoamiselle näy loppua.
Ihmemaa Oz opettaa, kuinka kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Se opetus sopiikin hyvin nykypäivään, kun ihmiset käyvät kaiken maailman kauneusleikkauksissa ja muodonmuutoksissa jne.
Tänä vuonna HBO:lla alkoi jopa suuren budjetin fantasiatv-sarja, Game of Thrones, joka on ensimmäisellä tuontantokaudellaan saanut paljon faneja. Fantasian siirtyminen valkokankaalta tv-ruutuihin, on iso edistysaskel, joka ehdottomasti nostaa fantasian suosiota.
Niille, jotka eivät pahemmin välitä fantasiasta, on tulossa vaikeita aikoja, sillä Taru Sormusten Herrasta- elokuviinkuuluva Hobitti, on tulossa elokuviin 2012 ja siihen jatko-osa 2013. Niille odotetaan megamenestystä. Varmaankin elokuvia, joilta on vaikea välttyä.
Fantasian ikävä puoli on, että se opettaa meille pienestä pitäen, että aina on sankari joka pelastaa. Prinssi pelastaa prinssessan lohikäärmeen luolasta, pahan noidan kirous puretaan ja hyvä aina voittaa pahan. Sääli ettei näin käy oikeassa elämässä. Prinssi ei tule kotiovelle kysymään onko tämä kenkä sinun ja jos se on sopiva niin mennään naimisiin ja kaikki on hienosti. Elämää ei todennäköisesti eletä onnellisena loppuun asti, vaikka tietysti siihen kannattaa pyrkiä.
Syy suureen suosioon saattaa ainakin osittain olla siinä, että jokasessa, niin pienessä kuin suuressa ihmisessä on puoli, joka haluaa uskoa pieniin vihreisiin miehiin, peikkoihin, fauneihin jne. Ne tuovat yliluonnollisuutta tavalliseen tylsään arkeen. Ne tuovat jotain, mitä ei voi selittää. Ne kiehtovat meitä, vaikka emme sitä haluaisi myöntääkään. Fantasia antaa meille mahdollisuuden uppoutua johonki, joka eroaa täysin omasta elämästämme, ja se on aika rentouttavaa.
Fantasian avulla on helppo tarttua vaikeisiinkin aiheisiin, koska tärkeän viestin voi piilottaa yliluonnollisuuden sekaan kätevästi, niin ettei se ole niin näkyvää. Esim. Avatarissa käsitellään vahvasti ihmisen suhdetta luontoon, ja sitä, kuinka emme arvosta luontoa, vaikka ilman sitä meitä ei olisi. Tuhoamme sitä koko ajan, eikä tuhoamiselle näy loppua.
Ihmemaa Oz opettaa, kuinka kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Se opetus sopiikin hyvin nykypäivään, kun ihmiset käyvät kaiken maailman kauneusleikkauksissa ja muodonmuutoksissa jne.
Tänä vuonna HBO:lla alkoi jopa suuren budjetin fantasiatv-sarja, Game of Thrones, joka on ensimmäisellä tuontantokaudellaan saanut paljon faneja. Fantasian siirtyminen valkokankaalta tv-ruutuihin, on iso edistysaskel, joka ehdottomasti nostaa fantasian suosiota.
Niille, jotka eivät pahemmin välitä fantasiasta, on tulossa vaikeita aikoja, sillä Taru Sormusten Herrasta- elokuviinkuuluva Hobitti, on tulossa elokuviin 2012 ja siihen jatko-osa 2013. Niille odotetaan megamenestystä. Varmaankin elokuvia, joilta on vaikea välttyä.
Fantasian ikävä puoli on, että se opettaa meille pienestä pitäen, että aina on sankari joka pelastaa. Prinssi pelastaa prinssessan lohikäärmeen luolasta, pahan noidan kirous puretaan ja hyvä aina voittaa pahan. Sääli ettei näin käy oikeassa elämässä. Prinssi ei tule kotiovelle kysymään onko tämä kenkä sinun ja jos se on sopiva niin mennään naimisiin ja kaikki on hienosti. Elämää ei todennäköisesti eletä onnellisena loppuun asti, vaikka tietysti siihen kannattaa pyrkiä.
tiistai 16. elokuuta 2011
Arvostelu : Super 8
Elokuva kertoo nuorista, jotka tekevät zombie-elokuvaa. Nuorten ollessa rautatieasemalla yksi heistä huomaa, että auto on ajamassa suoraan vastaan tulevaa junaa päin. Juna suistuu raiteilta, vaunut lentelevät minne sattuu, ja nuoret juoksevat pakoon, heidän videokameransa jää kuitenkin paikalle kuvaamaan tapahtumat.
Tästä alkaa sarja outoja tapahtumia, ihmisiä alkaa kadota, koirat lähtevät pakoon kaupungista, kodinkoneita varastetaan ja oudot sähkökatkokset vaivaavat kaupunkia.
Tähän asti sanoisin elokuvan olevan aika mukiinmenevä. Ihan katselun arvoinen, viihdyttävä kokemus. Tottakai amerikkalaisten normaaliin tapaan elokuva onnistutaan pilaamaan lopulta täysin.
Kaikkien ihmeellisten tapahtumien takana on suurikokoinen avaruusolio, joka oli tutkijoilla vankina vuosikymmeniä, kunnes se maagisesti kosketti yhtä tutkijoista, joka siten ymmärsi, että olion pitää päästä takaisin kotiplaneetalleen minne se kuuluu. Tottakai nuorten joukossa on yksi nuoripari, jotta elokuvaan saadaan vähän romanssinpoikasta. Olio kaappaa tytön, ja poika menee pelastamaan häntä, ja muita kaapattuja kaupunkilaisia. Kun kaikki on pelastettu, kaapatutkin ymmärtävät että olio haluaa vain kotiin, ja he antavat sen lähteä rauhassa kivalle kotimatkalle sen rakentamalla aluksella. Loppu hyvin kaikki hyvin. Samaan aikaan USAn ilmavoimat ovat polttaneet ja ammuskelleet kaupungin lähes maantasalle ja ihmiset on evakuoitu, mutta sehän on pikkuseikka olion kotiinpääsyn rinnalla.
Elokuvasta tuli hieman mieleen moderni versio E.T.:stä, koska siinäkin ideana oli väärinymmärrety avaruusolio jonka alus menee rikki, ja siksi se joutuu Maahan. E.T. on kuitenki aidosti viaton ja se oli kuitenkin omanaikansa vaikuttavimpia elokuvia, ja siihen nähden Super 8 on heikko esitys.
Super 8 olisi voinut olla jotain paljon parempaa, jos avaruusolion siasta oudot tapahtumat olisivat johtuneet jostain omaperäisemmästä, ja jos nuorenparin lässytys ei olisi ollut niin silmiinpistävää. Sekin, että pojan äiti oli kuollut, koska hän oli ollut töissä paikkaamassa tytön alkoholisti-isää, oli jotenkin minulle jo liikaa. Ohjaajana ja käsikirjoittaja J.J. Abramsin kannattaisi ehdottomasti pysyä tv:een puolella, niinkuin hän on aikasemminkin tehnyt. Elokuviin hän ei mielestäni ole vielä valmis.
Hyviä puolia elokuvassa mielestäni ovat nuoret näyttelijät, jotka olivat mielestäni yllättävän luonnollisia ja aitoja. Kaikki kohtaukset, joissa he kuvasivat zombie-elokuvaansa, olivat hyviä ja ne antoivat elokuvaan juuri sitä omaperäisyyttä, mitä se olisi kaivannut lisää.Kaiken kaikkiaan Super 8 ei ole kymmenen euron arvoinen kokemus. Ehkä lähempänä todella tylsänä päivänä netistä katsottavaa leffaa.
maanantai 15. elokuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)